Hirveimmät hyvästit

Huh huh.
Täällä mä istun lentokoneessa, hiukset sotkuisella nutturalla, turrepaita päällä ja suru puserossa.

Takana tämänhetkisen elämäni yhdet surullisimmista hyvästeistä. Tänään oli aika pakata kimpsut ja kampsut ja lähteä kohti lentokenttää ja kotimaata pohjoista.
Vietettiin meidän viimeinen ilta eilen rannalla istuskellen ja illalla Amazonin herkkuja maistellen Amaz- nimisessä ravintolassa.
Itkin monta kertaa jo eilen illalla ikävääni valmiiksi, en jotenkin loppuillasta enää osannut elää hetkessä vaan tuntui että olin jo valmiiksi kotona yksin.

Tänään kuitenkin aamulla piti kuin pitikin lähteä ja puolen tunnin ubermatkan aikana saatoin sanoa muutaman tusinan kertaa poikaystävälle että hei, kai tiedät et tykkään susta hirveesti ja että ikävä tulee.
Lähtöselvityksen jälkeen käytiin syömässä vähän aamupalaa (sain vähän kahvia ja mehua juotua, mut syöminen ei houkutellut) ja kun vihdoin boarding time alkoi lähestymään oli mun pakko irrottautua ja lähteä valumaan portille. Ne itkujen ja naurujen sekaiset halaukset ja suukot oli samaan aikaan ihania ja kamalia. Kuiskutettiin toistemme korviin tsemppauksia ja söpöilyjä ja kerkesin sanoa ’Noniin, moikka nyt!” varmaan kymmenen kertaa ennenkun oikeesti päästin irti.
Ajatus siitä etten vaan palaisikaan Suomeen vaan jäisin Limaan tuntui aamulla oikeasti hetken järkevältä 😀

Mutta voi sitä nikottelun ja niiskuttelun määrää, ojensin turvatarkastuksessa lippua virkailijalle ja samalla purin hammasta että edes toinen silmä ois lopettanut valumisen. (Onneksi täällä lentokoneessa on tällä hetkellä tosi pimeetä, kukaan ei toivottavasti nää kun mun silmät alkaa nytkin hikoilemaan!)
Tuntui hetken että mun sydän jäi Immun taskuun ja että  tää ikävä ei helpota ikinä. Mä oon kerran ollut jo tässä tilanteessa, mutta silti se tuntuu aina yhtä karseelta.

Tuntui triplasti pahemmalta olla itse se lähtijä kun toinen jäi kaiken sen hauskuuden, lämmön ja uuden kivan keskelle.
Mä taas olen palaamassa Helsinkiin, yhteiseen kotiimme ihan ypöyksin. Jälleen kerran.  Muutaman kerran piti vetää kunnolla syvään henkeä että hengitys tasaantuisi. Tää yllätti mut itsekin. Tiesin että itku tulee varmasti, mutta että se tuli noinkin voimakkaana, se oli mulle ihan uutta. Kun puhutaan sydänsuruista niin musta tuntui oikeasti pientä fyysistä kipua siinä kohtaa kun viimeisen kerran heilautin kättä ja lähetin lentopusut Immulle. Nähdään kesällä, se tuntuu olevan jossain haman helvetin tulevaisuudessa eikä ollenkaan pian.

Huikkasin virkailijalle surkeana graciasin kun hän pää kallellaan toivotti hyvää matkaa ja laahustin portille. Kerkesin hetken kasailla itseäni ja kuunnella kavereiden ääniviestejä jotka sai ajatukset onneksi muualle, oikeesti tosi ihanaa kyllä päästä taas näkemään tyttöjä…
Nousin koneeseen viimeisten joukossa että kerkeisin olla mahd kauan kentän ilmaisessa wifissä, olin ostanut neljälläkympillä itselleni paikan hätäuloskäynnin kohdalta että sais kunnolla tilaa jaloille, plus pääsen ekana pois koneesta Madridissa (seuraavaan vaihtoon todella vähän aikaa…)

Mun vieressä istuu saksalainen parikymppinen mimmi isänsä kanssa, juteltiin ennen nousua niitä näitä reissaamisesta ja pian kerroinkin että olin näkemässä täällä opiskelevaa poikaystävääni, en ajatellut loppuun asti kun heitin tälle tytölle että ”Those where maybe the toughest goodbyes ever”. Pian mun silmäkulmat alkoi täyttä kyynelistä ja vieruskaveri otti mua olkapäästä kiinni ja sanoi että ymmärtää tasan mistä on kyse. Oli pakko vaan yksinkertaisesti käskeä aivoja lopettamaan tuon suolaisen nesteen valuttaminen silmäkulmista ja ryhdistäytyä. Jatkettiin muiden juttujen höpöttelyä ja pian uppouduttiinkin jo omien läppäreiden pariin.

Mä editoin toisen travel vlogin loppuun ja pian tulikin jo ruoka. Tällä kertaa Air Europa pisti parempaa safkaa nenän alle mitä viimeksi, tai ehkä mä vaan olin niin sairaan nälkäinen kaiken sen aamuisen stressaamisen ja muun jännityksen jälkeen.

Ruoan jälkeen oon muokkaillut kuvia kuulokkeet korvilla ja tuntuu että joudun jatkuvasti skippaamaan sufflella olevan spotifylistani biisejä, miksi KAIKKI laulut rakkaudesta tuntuu olevan nyt jotenkin järkyttävän koskettavia ja pienikin viittaus etäisyyteen tai aikaan saa mut vollaamaan heti.
Hyvä esimerkkibiisi tästä on Pariisin Kevään Odotus.  Ei ei ei, nyt iso punainen varoitusmerkki kaikille rakkauslauluille seuraavaksi viikoksi kunnes ajatus kaukosuhteesta ja siitä että nähään vasta kesällä tuntuu edes ”ihan ookoolta”.
Jos kuitenkin tekee mieli vähän itkeä tirauttaa rakkauden nimeen, niin ilossa kuin ikävässäkin, tsekkaa nää biisit.
Tässä muutamia mun mielestä aivan ihania rakkauslauluja.

Coldplay – The Scientist
Bonfire heart – James Blunt

Biblical- Biffy Clyro

Vieläkö soitan banjoa? – Scandinavian Music Group

Ei mun oo hyvä olla yksin – Scandinavian Music Group

Olen kuullut merestä – Pariisin kevät

Piccola stella senza cielo – Ligabue

All the white horses- Ray Lamontagne

It will rain – Bruno Mars
Päiväkoti – PMMP

Sound of love – Husky rescue

Pohjolan tuulet- Kuningasidea

Kiss from a rose – Seal (cheeeeeeesy AF mut rakastan tätä)

Mehu – Tippa T  (heh, myöhäinen aprillipila!)

<3:

Johanna

11 thoughts on “Hirveimmät hyvästit”

  1. Tiedän niin ton tunteen, ihan kamalaa! Olin vuosia sitten aupairina ja mieheni (silloinen poikaystäväni) oli samassa maassa, mutta eri kaupungissa vaihdossa. Lopulta päätin lähteä samaan kaupunkiin mieheni kanssa ja etsiä sieltä töitä. En kuitenkaan löytänyt töitä ja 1,5kk yhdessä asumisen jälkeen mun oli pakko palata Suomeen ja jättää mies taakse. Ne hyvästit oli ihan hirveät, oletusarvo oli että nähdään n. 3-4kk päästä, mutta lopulta menikin puoli vuotta ennen kuin oltiin taas yhdessä. Lähdin tosi aikaisin aamulla junaan ja onnistuin sitten onneksi nukahtamaan junassa, mutta herätessäni, ennen kuin avasin silmät, ajattelin että olen edelleen mieheni vieressä nukkumassa. No, enpä ollut, vaan junassa yksin kohti koti-Suomea. Siinä vaiheessa rupesi itkettämään ihan älyttömästi, eikä ollut puhettakaan, että olisin voinut katsella kuvia. Tsemppiä vikoihin kuukausiin, äkkiä ne menee! Vastahan oli joulu =D

    1. Hahaa, vastahan oli joulu. Näinhän se menee.. Noi on aina inhottavia varsinkin kun EI tiedä millon varmuudella seuraavan kerran nähdään :S Kiitos tsempistä, eiköhän tää kohta tästä taas normalisoidu ja elämä alkaa voittaa!

  2. Mä itkin täällä ihan valtoimenaan kun luin tän tekstin. Voi sua, kesä tulee kyllä nopsasti vaikka se ei siltä nyt tunnukkaan. Ja hyvästit ei ikinä helpotu. Asuttiin poikaystävän kanssa pari vuotta eri maissa ja joka hemmeti kerta vetistelin kuin viimeistä päivää. Tsemppiä kevääseen ja kesän odotukseen!

  3. Oot ihana! Sun blogista saa hirveästi piristystä ja intoa että perus arki pienine hemmotteluineen, jumppineen, sosekeittoineen voi olla myös ihanaa, eikä aina tarvitse luxusta. Perus arkea on kiva seurara ja kerrot kaikesta pilke silmäkulmassa;) tsemppiä sinne ikävän keskelle, onneksi täällä suomessa on valoa ja toivottavasti myös lämpöä kohta luvassa! Kiitos! <3

  4. Ihana ja kamala saaman aikaan niinkuin sanoitkin! En kestä tuota fiilistä kun itse olin vaihdossa! Ihan kauheeta et alko vaan itkettää tätä lukiessa.. Yks varma biisi jos haluut kuolla ikävään ja itkee ihan huolella on Johanna Kurkelan Rakkaus tekee vapaaks. Tsemppiä ❤ pian se kesä jo tulee!

  5. Kuulostaa ihan samalta mitä meillä oli, kun mies lähti ihan alkuaikoina reiluksi viikoksi surffaamaan; mä pidätin itkua ties miten kauan ja sitten kun hänen piti lähteä, itkettiin siinä sylikkäin varmaan tunti – kunnes hänen oli pakko lähteä. Se oli ihan kamala tunne, kun oli siinä alkuhuumassa ja ihastus tuntu niin voimakkaalta. Vakuuttelin vielä itselleni, että pärjään yksin miehen kämpillä enkä kotikotiin porukoille halua, mutta heti kun mies oli lähtenyt, tajusin että joudun nukkumaan yksin, koska ketään ei ollu tietenkään paikanpäällä ja siinä se aika meni joutusasti sitten vanhempien luona. Nykyään kun asutaan jo omassa kodissa lemmikkien kanssa, niin aika menee nopeesti opiskelujen ohella lemmikkien kanssa 🙂

    Kohta on jo kesä! Näin instassa sun kuvan tästä postauksesta ja jotenkin tuli niin sellainen “I so feel you!”

    1. Viikko on onneksi aika lyhyt aika, mut onhan se alkuun varmasti ollut ihan karseeta. Toivottavasti tähän taas pian tottuu. Ja kohta on kesä 🙂 ! 

  6. Olen ollut myös tässä tilanteessa, lähdin puoleksi vuodeksi toiselle puolella palloa ja poikaystävä jäi suomeen, ei nähty sinä aikana kertaakaan. Tiedän kuinka hirveeltä susta tuntuu, vaikka meillä olikin roolit toisin päin. Ite olin silloin niin ikävissäni etten edes osannut kunnolla nauttia uusista kivoista asioista siellä. Tsemppiä <3

    1. Niin se voi käydä toistekin päin siis, voin kuvitella! Kiitos tsempistä <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *