Kanttisrisotto

Helou ja kivaa maanantaita ūüôā

Kuinka moni on ihan uudesti rakastunut suomalaiseen syksyyn? Mä ainakin! Tää värien loisto ja ruska mikä Helsingissäkin näkyy on jotain ihan mahtavaa. Sateet ja harmaus on olleet aiemmin ne ensimmäiset jutut mitkä tulee syksystä mieleen, mutta toista on nyt. Tuolla ulkona on vaan niin ihanan kirpsakkaa muttei todellakaan liian kylmää.
K√§vin eilen py√∂r√§ht√§m√§ss√§ hullareilla halpojen yrttien per√§ss√§. Ostin kahdella eurolla nelj√§ yrttipuskaa, kaksi basilikaa ja kaksi korianteria. Niit√§ sitten eilen ripottelin √∂verim√§√§ri√§ risoton sekaan kun kerrankin kunnolla “raaskin”.

Meille tuli eilen poikayst√§v√§ni veli ja h√§nen tytt√∂yst√§v√§ kyl√§√§n. Varattiin parin viikon p√§√§h√§n viikonloppureissu K√∂pikseen ja sy√∂tiin mokkapaloja. M√§ oon kohta aikalailla korvia my√∂ten t√§ynn√§ noita mokkiksia mit√§ Immun piti tosissaan kaksi pellillist√§ leipoa, NE VAAN ON NIIN HYVI√Ą eik√§ niiden sy√∂mist√§ pysty lopettamaan. T√§n√§√§nkin aamupalap√∂yd√§ss√§ (eli olkkarin sohvap√∂yd√§ll√§…)

Ennen mokkapaloja tosiaan kokkailin pitkästä aikaa risottoa! Tehtiin pari viikkoa sitten mun kaverin Anun kanssa vastaavanlainen kanttirisotto ja halusin tehdä siitä nyt oman version pikku twistillä.
Tässäpä siis resepti!

-pari valkosipulin kynttä
-pieni sipuli
-abrorio risottoriisiä
-kasvisliemikuutio (tai kasvis fondue)
-kanttarelleja (mulla oli noin 2500gr)
-suolaa
-pippuria
-basilikaa
-parmeggianoa

1. Risottoriisit kiehumaan
2. Pilko sipuli + valkosibat ja kuullota pannulla
3. Joukkoon pestyt kanttarellit + kasvisliemikuutio
4. Riisin ollessa valmis, laita kaikki sekaisin
5. Lisää vettä tarvittaessa ja sekoittele
6. Lopuksi sekaan parmeggianoa sekä basilikaa, molempia reilusti!
7. Kauho risotto kauniille lautaselle ja ripottele vielä tuoretta basilikaa koristeeksi. Ota kylkeen lasi valkkaria ja nauti! Viimeinen ohje vapaavalintainen.

 

Tää oli hurjan hyvää, pahoittelut kämäsestä kuvasta.

Kivaa maanantaita <3

 

/ Johanna

2 thoughts on “Kanttisrisotto”

  1. Ei vitsit, meill√§ ei oo ikin√§ sy√∂ty lapsuuden perheess√§ sieni√§ niin jotenkin on tullu aina v√§ltelty√§ n√§in aikuisi√§ll√§kin niit√§. V√§hitellen oon uskaltautunu sy√∂m√§√§n jossain ruuissa herkkusieni√§, ja nyt t√§n sun postauksen my√∂t√§ uskaltauduin tekeen t√§t√§ kanttarellirisottoo. T√§√§ oli yll√§tt√§v√§n hyv√§√§! ūüėÄ en nyt sanois et menis itelle herkkuruuaksi mutta sieniruuaksi melko kelpo omalla asteikolla, hehheh :’D n√§√§ sun ruokapostaukset on kivoja ja inspiroivia, olis kiva jos laittaisit esim kasvisruuista kun teet niin jotain reseptej√§ jakoon ūüôā

    1. Meill√§k√§√§n ei oo erityisesti sy√∂ty sieni√§ koska √§itini ei niist√§ pid√§ eik√§ niit√§ oikein ole kokkaillutkaan, mutta kivaa t√§lleen aikuisi√§ll√§ omassa keitti√∂ss√§ kokeilla kaikkea uutta ūüėČ Lupaan jakaa asap lis√§√§ reseptej√§ ūüôā

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *