NO NYT ON KÄTEVÄÄ

Hyvää maanantaita!

Haluankin lopettaa pitkän blogihiljaisuuden kertomalla sangen kätevästä ideasta jonka sain kuunnellessani viime viikonloppuna Aamulypsyn podcastia Suplasta. Suomipopin Anni Hautala kertoi pilkkoneensa ämpärillisen hedelmiä valmiiksi minigrip-pusseihin pakkaseen odottamaan blenderiin pääsyä ja smoothieksi muuttumista. Niinkin yksinkertainen, mutta hämmästyttävän kätevä niksi jota en smoothieiden suurkuluttajana ollut kuitenkaan koskaan tajunnut.
Oon pari kertaa jopa ostanut Lidlin / k-marketin valmissmoothiepusseja joissa esim mangoa, ananasta ja päärynää tms sekaisin mutta siltikään ei oo välähtänyt omassa himassa väsätä vastaavia.

Siirryin toissa sunnuntaina tuumasta toimeen ja pilkoin sekä kuorin hyvän tovin hedelmäkorin hedelmiä paloiksi ja pistin pusseihin. Myös mansikka -ja mustikkapakastepussit tyhjensin omiin sekoituksiinsa.

Oon näistä käyttänyt jo muutaman mutta ihan super helppo aamiainen helpottuu entisestään kun ei tarvitse edes pilkkoa niitä hedelmiä vaan voi yksinkertaisella ranneliikkeellä kaataa pussin sisällön blenderiin, lisätä vettä tai muuta nestettä (esim kauramaito, nam!) sekaan ja eikun surrrraten!

Nyt kun lomat on lomailtu ja palattu takaisin arjen hörinään ja aikaisiin herätyksiin, on mulle ainakin nukkuminen aina ykkösprioriteetti aamuisin. Tykkään ottaa aamiaisen mukaan bussiin ja syödä vasta töissä tai koulussa, joskus jopa matkalla, siihen tää smoothie on paras. Voi vaan hörpätä aamiaisen nopeesti eikä niin tarvitse “syömällä syödä”. Se ei yleensä ole monenkaan lempparijuttu heti aamutuimaan.

 

3 thoughts on “NO NYT ON KÄTEVÄÄ”

  1. Vitsi meil oli hyvä yhteys mietin ton tekemistä tänää päivällä myös! En vaan tiiä kestääkö mun blenderi pelkkää pakastetta.. ja sit vielä minkälaista pulloo käytät smoothielle ja mistä oot ostanu sen? 🙂

    1. Täydellistä! Joo ehkä ihan pikku hetki kannattaa antaa niiden lämmetä tai laittaa lämpöistä vettä sekaan blenderiin, missään nimessä pelkkiä jäisiä marjoja/hedelmiä ei kannata laittaa ilman mitään nestettä.

    2. AINIIN ja mä yleensä käytän tollasta lasista life factoryn pulloa mihin laitan smoothien ja pysyy korkki hyvin kiinni.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *