Piru lakanoissani

Huomenta! Kuvan onnelliset kesänaamat liittyvät kirjoitukseen, vuoden aika taas ei mitenkään.

 

Kello näyttää normaaleille ihmisille jo ainakin lounasaikaa, itsehän heräilin vasta hetki sitten.
Haluankin avautua parisuhteen vaikutuksesta aamutreenaamiseeni. Oon aina ollut enemmän iltaisin valvovaa kuin aamulla kuudelta treenaamaan lähtevää tyyppiä, oon kuitenkin halunnut yrittää tehdä muutosta asiaan. Kuten viimeksi eilen. Päätin eilen illalla varata Cardio Club tunnille paikan, jumppa alkaisi seiskalta tossa meidän lähellä, Kampin Elixiassa. Kaikessa rauhassa pakkailin illalla jumppakamat, koulutarvikkeet sekä podcastnauhoituksia varten vermeet eteiseen valmiiksi. Ei tarvitsisi kuin hypätä trikoisiin ja ottaa pari kassia kainaloon. Otin melatoniininkin jotta uni tulisi varmasti nopeasti ja aikaisin, ja tulihan se.

Silti.

Jotain kummaa tapahtui kuudelta kun kello soi. Istuin hetken sängyllä silmiä hieroen, lämmin ja pehmeä sänky sekä poikaystävän kainalo houkutteli aivan jumalattomasti. Päänsisäisen eipäs-juupas- väittelyni telepaattisesti kuullut poikaystäväni vielä kruunasi koko dilemman kuiskaamalla, “Ei sun tarvii mennä!”
Kuin taikaiskusta palasin takaisin makuulle ja totesin että näinhän se on. Tunti lisää unta ja SITTEN sinne salille, omaa treeniä vaikka tekemään.

Mutta ei.

Kello pärähti kasilta mutta vielä silloinkin kyseenalaistin oman terveyteni, onko mulla kuitenkin vähän ehkä kurkku kipeä? Voisinko treenata joko illalla tai sitten vasta huomenna? Vaihtoehtojan oli joten päätin siirtää liikunnan ilon jälleen kerran myöhemmälle.

Heräsin lopulta vasta puoli kymmenen aikoihin, selailin kaikessa rauhassa sometilit ja vastailin kommentteihin ja viesteihin. Meikkasin puolikiireessä ja söin aamiaisen kymmenessä minuutissa. Koulussahan mun pitää olla vasta 12 jälkeen. Ajatelkaa, kaikki mitä olisin kerennyt tekemään ennen kahtatoista, meni niin kankkulan kaivoon. Toisaalta, muistelen irvistellen niitä lukuisia aamuja tällä syyskaudella kun kirosin ainaista kiirettä ja kuuden herätyksiä velvollisuuksiin.
Miksi ihmeessä en nauttisi VAPAALLA sellaisista etuuksista kuin uni. Tavallaan on siis hyvä että pieni piru olkapäälläni onkin poikaystäväni joka mielummin uinuu vielä hetken lämpöisessä peittopesässä mun kanssa, hänkin taitaa muistaa kuinka monta kertaa vannoin että kun loma alkaa en herää kertaakaan ennen kahdeksaa.

No, baby steps… Tällä viikolla oon kuitenkin ollut maanantaina, tuona viikonpäivien kuninkaana, jo kahdeksan jälkeen Rootsissa joogaamassa. Se olkoon tän viikon ylösnousemussaavutukseni. (Onko tuo edes sana?) Katotaan sit ens viikolla uusiksi, josko sillon jaksaisin raahata luuni liikkumaan jo aamuvarhain.

 

Nyt kouluun, itseasiassa vikaa kertaa tänä vuonna!!! Whoop whoop!!!!

 

Ihanaa viikonloppua tyypit <3

 

/ Johanna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *